Hallinnointi

From Team Fortress Wiki
Jump to: navigation, search


Soldier 
Killicon domination.png
HALLITSEE 
 Spy
Dominated, hippie! Get a job!
Palo, jonka tunnet? Se on häpeä.
Heavy

Hallinnointi on ansaittu palkinto tapoista, tai avustuksesta tapoissa, missä tietty vihollinen on tapettu neljä kertaa ilman, että kyseinen vihollinen on onnistunut tappamaan tai avustamaan sinun tapossasi. Jos sinä onnistut hallinnoimaan pelaajaa, kuulet erottuvan äänen ja sinusta tulee hänen Perivihollinen. Tulet näkemään pienen kohdeikonin seuraavana hallinnoitua pelaajaa tulostaululla. Jos toinen pelaaja hallinnoi sinua, kuulet hieman erillaisen äänen. Sinä tulet näkemään kaksi nyrkkisen ikonin tulostaululla ja sen lisäksi myös saman ikonin, vain värjättynä tiimin väreihin Perivihollisesi yllä. Jos sinä tapat Perivihollisesi, tai avustat hänen tapossa, hän menettää Hallinnoinninsa ja asemansa sinun Perivihollisena; tämä tunnetaan Kostotappona.

Hallinnointisi aikaisemmissa elämissäsi lasketaan sinun kokoaikaisissa tilastoissa. Hallinnoidessa pelaajia, mitallisymboli ilmestyy vierelle nimeäsi tulostaululla, jonka ohella näkyy numero viitaten, kuinka monta vastustavan puolen pelaajaa sinä sillä hetkellä hallinnoit. Hallinnoinnint kantautuvat yli kartan eri osiin, mutta ei tiimin- tai kartanvaihdon jälkeen. Tiiminvaihto aiheuttaa kaikkien sinun tai sinuun kohdistuvien Hallinnointien katoamisen.

Toisen Hallinnoiminen saatta joskus tuottaa erityisen vastauksen hahmoluokaltasi. Usean pelaajan Hallinnoinnin seurauksena yhden erän aikana johtaa entistä innokkaimpiin vastauksiin hahmoltasi.

Perivihollinen

Kun vastustajasta tulee Perivihollisesi, hänen päänsä ylle ilmestyy erottuva ikoni, mikä mahdollistaa sinulle tämän tunnistamisen (jollei hän sillä hetkellä ole verhoutunut tai naamioitunut Spyiksi). Vain sinä voit nähdä tämän ikonin. Jos Perivihollisesi tappaa sinut, Kuolemakuvasi tunnistaa hänet sellaisena ja mainitsee, että hän tappanut sinut "jälleen".

Pelaajan on mahdollista hankkia niin monta Perivihollista samaan aikaan kuin vastustavassa tiimissä on pelaajia. Tappaessaan Perivihollisen, pelaaja ansaitsee Kostotapon, mikä lasketaan osaksi tämän pelaajatilastoon, ja vastustaja menettää hänen asemansa sinun Perivihollisena.

Perivihollinen -ominaisuus lisättiin peliin tukeakseen pelaajien välistä suhdetta, luoden pienen negatiivisen vahvistuksen kierteen mahdollistaakseen pelaajille tilaisuuden ansaita ylimääräisiä pisteitä Kostotapoilla.

Kosto

Spy 
Killicon domination.png
sai KOSTETTUA pelaajalle 
 Soldier
I'm back, you sub-normal halfwit!

Hallinnoijasi tappamista kutsutaan Kostotapoksi. Tätä säestää lyhyt ääni ja erityinen tappoilmoitus Heijastusnäytössä. Kostotapon hankkiminen tuottaa myös lyhyen vastauksen sinun hahmoluokaltasi.

Kostotappo on kaksi kertaa arvokkaampi kuin pisteet, jotka ansaitaan normaaleista tapoista, ja lisäksi Kostotappo poistaa sinun Perivihollisesi Hallinnoinnin sinuun. Kostotappo elämässäsi, kuten myös pelaajahistoriassasi, lasketaan kohti sinun kokoaikaisia tilastoja. Pelaajat vastaanottavat Perivihollinen -saavutuksen kerätessään yhteensä viisi Kostotappoa heidän kokoaikaisissa tilastoissa. Kostotappo voi myös tapahtua Nöyryytyksen aikana, milloin on erittäin suopea ja tyydyttävä hetki päästä vastatusten Perivihollisesi kanssa, kun tämä on piiloutumassa ja täysin haavoittuvainen.

Liittyvät saavutukset

Achieved.png Yleiset saavutukset

Tuore silmäpari
Tuore silmäpari
Hallitse Pyronäkölaseja käyttävää pelaajaa ja ansaitse omat lasisi!

Palkkio: Pyronäkölasit


BESTIKSIIJ
BESTIKSIIJ
Hanki 2 PARASTA KAVERIA samaan aikaan.
Perivihollinen
Perivihollinen
Tapa kostoksi viisi kertaa.


Leaderboard class soldier.png Soldier

Hallitsija
Hallitsija
Tee 3 hallitsemista yhden elämän aikana.
Kuoppajaiset
Kuoppajaiset
Tapa perivihollinen lapiolla.


Leaderboard class pyro.png Pyro

Tukahduttaja
Tukahduttaja
Pakota hallittu pelaaja ulos palvelimelta.


Leaderboard class demoman.png Demo

Kolmoisvoitto
Kolmoisvoitto
Dominoi kolme Engineeriä.
Voi olla vain yksi
Voi olla vain yksi
Mestaa arkkivihollisesi.


Leaderboard class heavy.png Heavy

Kuorrutusta kakulla
Kuorrutusta kakulla
Tapa 20 pelaajaa, joita hallitset.


Toverin puolesta
Toverin puolesta
Auta 5 tiimikaveria kostamaan perivihollisilleen.
Punainen lokakuu
Punainen lokakuu
Ansaitse hallinta Medicille, joka parantaa sinua.


Leaderboard class medic.png Medic

Kosto on suloinen
Kosto on suloinen
Avusta 20 perivihollisen tappamisessa.


Leaderboard class sniper.png Sniper

Australian säännöt
Australian säännöt
Hallitse vihollis-Sniperia.
Uuvuta uhri
Uuvuta uhri
Jaratoi vihollinen, jota hallitset.


Leaderboard class spy.png Spy

Arvokas kohde
Arvokas kohde
Puukota selkään vihollista, joka hallitsee 3 tai useampaa tiimikaveriasi.


Kylmä kostaja
Kylmä kostaja
Tee kostotappo selkäänpuukotuksella.
Alista aussi
Alista aussi
Hallitse Sniperia.


Pumpkin.png Scarechievements-saavutukset

Hirvityshattu haltuun
Hirvityshattu haltuun
Hallitse hirvityshattua käyttävää pelaajaa, niin ansaitset omasi.

Päivitys historia

27. toukokuuta 2010 -päivitys

  • Korjasi hallinnointi/kosto viestit käyttämättä tiimin värejä pelaajien nimissä.

19. maaliskuuta 2013 -päivitys

  • Korjasi tulostaulu -bugin, missä hallinnointien määrä väheni kahdella, kun hallinnoitu pelaaja lähti palvelimelta.

Bugit

Automaattisesti tasapainoitettu Perivihollinen.
  • Jos sinä tekeydyt kuolleeksi Kuolemankellolla Spyina, joka on hallinnoitu tai kostotapettu aikaisemman elämänsä aikana minä tahansa hahmoluokkana, tapposyötssä julistetaan, että sinä hallinnoit tai olet onnistunut kostamaan vihollisesi hallinnoin sinuun, vaikka tulostaulu sanoo toisin.
  • Joskus, kun automaattinen tasapaino siirtää hallinnoidun pelaajan perivihollisen tiimin tai päinvastoin, perivihollisen ikoni voi jäädä näkymään pelaajan ylle.
  • Harvinaisissa ja tietyissä tilanteissa pelaajaa voi hallinnoida "aave pelaaja" nimeltään "ERRORNAME," mutta kuolemankuvassa pelaaja ei näe sitä. Nimi on värjätty valkoiseksi ikään kuin se oli katsojan. Tähän ei ole mahdollisa saada kostoa, ja vaikka se onkin ensimmäinen kerta, kun tämä on tappanut pelaajan, se silti johtaa välittömään hallinnointiin pelajaa kohtaan tuntemattomasta syystä.

Trivia

  • Hallinnoinnit olivat aluksi luotu tekemään pelaajien välisestä suhteesta henkilökohtaisempi ja rohkaista pelaajia yksilöiden väliseen kilpailuun.
  • Vastustajien hallinnointi tappo avustuksella ei johda vastaukseen hahmoluokaltasi, mutta vain sille, joka teki tapon.
    • Tämä ilmiö myös pätee kostossa.
  • Tappaessa Spyita, joka on käyttämässä Kuolemakelloa (jos tämä on neljäs kerta kun olet tappanut kyseisen pelaajan), tapposyötössä näkyy, että sinä hallinnoit häntä. Kun hän purkautuu verhoutumisesta, hän ei ole enää "Hallinnoitu". Kuolleeksi tekeytyvät Spyit eivät tuota vale kostoa.
  • Pelaajan nimen vieressä tulostaululla ei näy varsinaista numerollista mitallia, kun hänellä on enemmän kuin 16 hallintaa, koska tulostaulussa ei ole sellaista symbolia.
  • Pelaajat, jotka ovat Pyromaassa, näkevät Hallinnoinnin ja Kostotapon sellaisena kuin "Pelaaja on PARAS YSTÄVÄ Pelaaja" ja "Pelaaja EROSI Player", vastaavasti.

Galleria

Tulostaulu symbolit

Katso myös