Kunnianosoitus Rick Maylle
| “ | Rick May, imitoimaton Soldierin ääni kolmentoista vuoden ajan, monien pätkien ja lukemattomien päivitysten ajan, menehtyi huhtikuussa 79 vuoden ikäisenä. Olimme tarpeeksi onnekkaita tekemään töitä Rickin kanssa useita kertoja studiossa viime vuosikymmenen ajan. Nopeatajuinen ja hyväsydäminen yhteistyökumppani, Rick lahjosi hahmonsa tavaramerkkisellä karjulla ja idioottisella viehätyksellä. Soldier ei olisi Soldier ilman häntä.
— TF2:n virallinen nettisivu, julkaistu 4. toukokuuta 2020 (englanniksi)
|
” |
1. toukokuuta 2020 -päivitys toi mukanaan Valven aloittaman kuukauden pituisen kunnianosoituksen Rick Maylle. Rick May (englanniksi), joka menehtyi 5. huhtikuuta 2020 COVID-19 aiheuttamiin komplikaatioihin,[1] oli Soldierin ääninäyttelijä. Toukokuun ajan, päävalikon luokkakuva oli asetettu päävalikon Soldierin kuvaksi, ja ääniraita valikoima oltiin asetettu Saluting the Fallen -kappaleeseen, joka oli tulkinta Tapsista (englanniksi), perinteinen tervehdys joka esitetään Yhdysvaltain armeijan jäsenien hautajaisissa ja muistomerkeillä. Rick May palveli Yhdysvaltain armeijassa Japanissa, jossa hän koordinoi United Service Organizations (USO) (englanniksi) näytöksiä.[2]
Valve myös pystytti 29 Soldier-patsasta kaikista aktiivisimpiin julkaistuihin karttoihin. Nämä ovat pronssisia patsaita, jossa Soldier tervehtii marmorijalustalla plaketin kanssa, jossa lukee: "Rick May / 1940 - 2020 / That was a hell of a campaign son!" (suom. "Siinä vasta oli helvetin moinen kampanja, poju!"). Satunnaiset Soldierin ääniraidat soivat, kun pelaajat viipyvät patsaan ympärillä. Nämä patsaat ilmestyvät uudelleen joka vuosi 12.–14. huhtikuuta.[3]
4. toukokuuta 2020 TF2-tiimi Valvella julkaisivat heidän osanottonsa Rick Maylle.
Pysyvä patsas lisättiin Granary-karttaan 21. elokuuta 2020, Tapaa Soldier -pätkästä olevien katkaistujen päiden kera.
Viimeinen Team Fortress -sarjakuva, The Days Have Worn Away, on omistettu Rick Maylle.
Sisällysluettelo
Soldier-patsaiden sijainnit
Soldier-patsas 2Fortissa.
Soldier-patsas Badlandsissä.
Soldier-patsas Badwaterissa.
Soldier-patsas Barnblitzissä.
Soldier-patsas Coal Pitissä.
Soldier-patsas DeGroot Keepissä
Soldier-patsas Doomsdayssä.
Soldier-patsas Doublecrossissa.
Soldier-patsas Dustbowlissa.
Soldier-patsas Foundryssä.
Soldier-patsas Frontierissä.
Soldier-patsas Goldrushissa.
Soldier-patsas Gorgessa.
Soldier-patsas Granaryssa.
Soldier-patsas Gravel Pitissä.
Soldier-patsas Gullywashissa.
Soldier-patsas Harvestissä.
Soldier-patsas Hightowerissa.
Soldier-patsas Hong Kingissä.
Soldier-patsas Mercenary Parkissa.
Soldier-patsas Mountain Labissa.
Soldier-patsas Pipelineissa.
Soldier-patsas Processissä.
Soldier-patsas Sunshineissä.
Soldier-patsas Swiftwaterissa.
Soldier-patsas Thunder Mountainissa.
Soldier-patsas Turbinessa.
Soldier-patsas Upwardissa.
Soldier-patsas Viaductissa.
Soldier-patsas Wellissä.
Ääniklipit
Päivityshistoria
- Lisättiin kunnianosoitus Rick Maylle, Soldierin äänelle.
- Päivitettiin
cp_granaryikuisen Soldier-patsaan kera.
Galleria
Soldier-patsas TF2-tiimin virallisessa blogiviestissä (englanniksi).
Viitteet
- ↑ Rick Mayn (englanniksi) Wikipedia-artikkeli
- ↑ Diane Wright, Stage chameleon tackles role of Teddy Roosevelt (englanniksi), The Seattle Times, 14. syyskuuta 2005, p. H23.
- ↑ src/game/shared/econ/econ_holidays.cpp:L331
Ulkoiset linkit
- A Hell of a Campaign (englanniksi), TF2:n virallinen blogi, 4. toukokuu 2020